Tervehtimisen käytännöt

Aikaisemmassa ohjekirjoituksessa ei ehditty käsitellä vielä ollenkaan käytännön asioita tervehtimisestä, joten keskitytään nyt niihin.

Tervehtimisessähän tärkeintä on keskittyminen vain tervehdittävään asiakkaaseen. Keskittyminen helpottuu, jos tervehtiminen tapahtuu jollain tavalla rajatussa tilassa. Japanilaisissa maid-kahviloissa usein on sisääntulotila rajattuna jotenkin, edes henkisesti. Yleisiä rajauselementtejä ovat kassatiski, viherkasvit tai naulakko. Oikein suunniteltu eteinen estää sivuille vilkuilun yhtä hyvin kuin hevosten silmälaput, vaikka ensisilmäyksellä sen olemassa oloa ei edes huomaisi.

Jos maid-kahvilassa tavoitellaan Akihabaran henkeä, tervehtiessä pitää kumartaa. Tähän tilanteeseen hyvä kumarruksen syvyys on 30 astetta. Liian syvä kumarrus vaikuttaa läpinäkyvältä mielistelyltä. Liian matala puolestaan tuntuu turhan hätäiseltä. Kumartamisessa erityistä huomiota pitää kiinnittää sen rauhallisuuteen. Sopivan hidas kumarrus viestittää asiakkaalle, ettei tässä olla jäniksen selässä vaan meillä on reilusti aikaa yhdessä. Näin, vaikka kunnolla kumartamiseen menee ehkä sekunti pitempään kuin hätäiseen kumarrukseen.

Hymyileminen on tärkeä. Niinkuin kaikessa asiakaspalvelussa, hymy viestittää ystävällisyyttä ja palveluhalukkuutta. Maid-kahviloissa palvelu on kaikki kaikessa, joten myös hymyn pitää olla kohdallaan. Täydellisyyttä lähestyy luonnollinen ja vieno hymy, jossa suun lisäksi myös silmät hymyilevät.

Japanilaisissa maid-kahviloissa asiakasta tervehditään yleensä sanomalla ”Okaerinasaemase, goshujin-sama.” Eli ”Tervetuloa takaisin [kotiin], isäntä.” Suomen oloihin fraasia joudutaan hieman korjaamaan.

Isäntähän tarkoittaa suomen kielessä maatalon omistajaa. Jopa siinä määrin, että torpparit eivät olleet isäntiä omalla torpallaan, joka siis ei ollut talo, koska sijaitsi vuokramaalla. Talon merkitys sanana on muuttunut vuosien saatossa, mutta isännällä on edelleen varsin agraarinen sävy. Siitä on siis päästävä eroon.

Sopivaa korvaajaa voitaisiin etsiä 1800-luvun kartanoelämästä. Meidojen Vapautusrintaman saamien tietojen mukaan kartanoiden palvelijattaret kutsuivat työnantajiansa yksinkertaisesti ”herra” tai ”rouva”, paitsi jos heillä oli jotain ylimääräisiä titteleitä, jolloin käytettiin saksasta tuttua tyyliä: ”herra tohtori”, ”herra kreivi”, ”rouva opettajatar”, yms. Tuntemattomalle vain ”herra” tai ”rouva”.

Suomessa ei ole fraasia, jota sanottaisiin yleisesti kotiin palatessa. Perheenjäsenet tervehtivät tosiaan, mikäli sattuvat eteisessä tai käytävällä törmäämään, ja silloinkin sanovat yleensä vain ”moi”. Sopivaa tervehdystä haettaessa tässä kohtaa pitäneekin irtaantua kontekstista ja valita sopiva, yksinkertainen lause, jolla asiakas tuntee itsensä tervetulleeksi. Ja mikä olisikaan helpompi tapa toivottaa tervetulleeksi kuin sanoa ”tervetuloa”?

Kun nämä osat yhdistetään, saadaan tervehdykseksi ytimekäs ”Tervetuloa, herra.”

Kertaukseksi vielä tervehtimisen tapahtumakulku: Uuden asiakkaan huomattuaan meido menee asiakkaan luo hymyillen, kumartaa ja sanoo ”Tervetuloa, herra.”

Ja tuon lauseen perusteluun meni sitten 2 pitkähköä blogipostausta. Taitaa kulua tovi jos toinenkin, ennen kuin näiden ohjeiden asiakas saadaan kahvilasta ulos…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: